|
||||||||||||||||||
Veriveljet, kirjan perustiedot
ISBN: 9789525881080 Kirjan sisällön kuvausAnne Tammelin: VeriveljetVampyyrien voimallinen kunnianpalautus Veriveljet on historiallisen vampyyrisaagan avausosa. Se kertoo vampyyrikansan sekaannuksen tilasta, kun kapinalliset ovat jo käyneet avoimeen taisteluun. Veriveljet esittelee southamptonilaiset veljekset, Johnin, Michaelin ja Christopherin, joille kohtalo on ollut karu. Vanhempien kuoltua kaksi elää köyhyydessä kituuttaen, kolmas adoptoituna rikkaassa perheessä. Eletään 1600-luvun alkua ja maailma on raaka, kylmä ja likainen. Salaperäinen herrasmies kiinnittää kuitenkin huomionsa vanhimpaan veljeen, eikä mikään enää ole entisellään. Muodonmuutos kurjasta kuolevaisesta hohtavaksi kuolemattomaksi on ihmeellinen, mutta ei ongelmaton. Kuinka Valitut sopeutuvat uuteen hahmoonsa ja hyväksyvät heille ennalta määrätyn roolin? Tästä tarinasta ei toimintaa ja tapahtumia puutu, ja puitteet ovat suuret ja näyttävät. Lähikuvassa ovat kuitenkin itse vampyyrit ja heidän sielunelämänsä. Veriveljet on vahvasti osa kansainvälistä vampyyrigenreä, mutta Tammelin ravistelee vampyyrikuvan uuteen uskoon. Poissa on vuosisatainen pöly, kuten teiniromantiikan tuore painolastikin. EKSTRA: Sisältää osoitteen erillisiin lisäaineistoihin Ostopaikat: http://kirja.elisa.fi/ekirja/veriveljet http://www.elibris.fi/veriveljet-p-20470.html http://www.kirjalabyrintti.net/kirjat/978-952-5881-08-0/esittely.html
Kirjoittaja: Esa Pesonen, Lukeminen.fi Teos: Veriveljet, Anna Tammelin En ole koskaan lukenut vampyyrikirjaa tai edes katsonut tv:n vampyyrisarjoja, joita yhteen aikaan tuli jokatuutista. Siltikin tartuin Anne Tammelinin e-kirjana julkaistuun Veriveljet-romaaniin. E-kirjaksi kirja on (kai) massiivinen, yli 800-sivua. Ja on vasta vampyyrisaagan avausosa. [ Arvostelu: lue lisää... ]
Kirjoittaja: Minni Teos: Veriveljet, Anne Tammelin Kerrankin hyvä vampyyrikirja. Historiaa, verta ja seksiä, huumoria unohtamatta. Kolmen veljen erilaisuudet toimivat hyvin yhteen ja sivuhenkilöt ovat tarinan suola. Tarina on välillä vähän ilkeäkin, mutta suosittelen sitä silti! Kirjoittaja: vlinder Teos: Veriveljet, Anne Tammelin Veriveljet on jyväskyläläisen esikoiskirjailijan Anne Tammelinin mahtava vampyyriepos. Tarina alkaa Southamptonissa, kolmen veljeksen ollessa vielä nuoria kuolevaisia. Seuraavan 800 sivun aikana lukija seuraa Johnin, Christopherin ja Michaelin kasvamista sekä henkilöinä että vampyyreinä. Tutuksi tulevat mm. veljesten mestarit, kapinallisjohtajat, sotilasjohtajat ja armeija, akatemia, Valkoinen kuningas, mahtava Ruhtinas, jokunen vampyyrinainen ja tietysti kabinetti. Maailma on armoton ja säälimätön ja ihmisiä ja vampyyreitä kuolee tiuhaa tahtia. Mukana on mm. seksiä, verenjuontia, tappamista, kiduttamista, miesten välisiä suhteita, ryhmäseksiä, (näitä ei kuitenkaan kuvata yksityiskohtaisesti) juonittelua ja paljon kiehtovia fantasiakohtauksia, joissa kuvataan vampyyrien yliluonnollisia taitoja ja voimia. Tärkeintä tarinassa ovat kuitenkin yhteiskunnallinen tilanne ja veljesten suhteet. Vaikka mukana on paljon kaikkea turmiollista, tarina pitäähyppysissään ja saa kaipaamaan lisää. Luin Veriveljiä tietokoneelta, enkä onnistunut lukemaan sitä yhtä nopeasti kuin olisin tahtonut. Kirja imaisi minut kuitenkin täysin mukaansa. Joissain kohdin raakuus ja tunteettomuus sai minut pahoinvoivaksi, mutta suurimman osan kirjaa nautin suuresti sen lukemisesta. Kiinnyin veljeksiin ja pidin heitä uskottavina hahmoina. Siis niin uskottavina, kuin mielikuvitushahmot voivat mielikuvitustarinoissa vain olla. Michael oli kirjassa kuin uhmaikäinen lapsi, joka sai yhtäkkiä yliluonnollisia voimia käyttöönsä ja aiheutti sitä kautta paljon pahaa. Hänen toilauksensa olivat humoristisia, sillä ne veivät tappamisen, räjäyttämisen ja kaikenlaisen tuhoamisen ilahduttavan överiksi. Christopher edusti tarinassa hyvyyttä ja etiikkaa, John taas pyrkyrimäisyyttä ja häikäilemättömyyttä. Veljekset täydensivät toisiaan hienosti ja heidän väliset suhteensa pitivät tarinaa hienosti kasassa. Veljeä ei jätetä, tai jotain sinne päin… Olen sanaton kirjailijan taidosta rakentaa niin täydellinen vampyyrimaailma historiasta, politiikasta ja sodista alkaen, ja mielenkiintoiset, jännittävät suhteet eri olentojen välille. Se, että osaa rakentaa 800 sivuisesta teoksesta nk. ”pageturnerin” ei ole missään nimessä itsestään selvä asia. Toivottavasti lukijat löytävät kirjan ja antavat sille mahdollisuuden. Nuorimmille lukijoille kirja ei sovi, vaan suosittelisin sitä meille ”paatuneille” aikuisille, jotka kaipaamme täydellistä irtiottoa arkeen. Tarinalle on tulossa jatkoa ja odotan sitä innolla.
Anne Tammelin, uusimpia julkaistuja kirjoja...     » Näytä lisää kirjoja kirjailijalta Anne Tammelin...
Aseta tälle kirjalle seurantahinta! Kirjoja, teoksia ja julkaisuja
|
| |||||||||||||||||||